[Että hetkellä a jossakin avaruuden pisteessä a] Poem by Helena Sinervo

Että hetkellä a jossakin avaruuden pisteessä a
Auringosta tyhjyyden halki matkannut valo
muuntautuu kemialliseksi energiaksi,
jota elävät solut käyttävät työhön.
Se on ihmeellistä, eikö olekin, kuin Maahan iskeytynyt
jättiläismäinen avaruusruusu, kuin Maahan iskeytynyt
jättiläismäinen avaruuspergola, kuin Maahan iskeytynyt
valtaisa avaruustalvipuutarha,
ihmeellistä, valtaisaa, oudonoutoa,
että sivutuotteena syntyy tunteita ja haluja
jotka eläinsoluja liikuttavat, ajavat kohteesta toiseen,
spanielinsilmin, niiden lauhkein, syvälle tunkeutuvin katsein,
jotka ahtaalle ajettuina, kuin rappukiven alta paljastuvat siirat,
pakenevat sinne tänne?

i